Reijo Kalmakurki
Reijo Kalmakurki (alk. Lehtonen; 5. joulukuuta 1945 Tampere – 5. marraskuuta 2012 Tampere)[1] oli suomalainen vasemmistolainen opiskelijapoliitikko, joka kuului 1970-luvulla taistolaisen opiskelijaliikkeen johtajiin. Hän toimi Sosialistisen opiskelijaliiton (SOL) puheenjohtajana vuosina 1971–1975.
Kauppiasperheeseen syntynyt Lehtonen kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta ja opiskeli oikeustiedettä Helsingin yliopistossa. Aluksi hän oli mukana "Orgiastic Nalle Puh Cultivators" -nimisessä pienessä underground-ryhmässä ja samannimisessä yhtyeessä,[2] mutta liittyi vuonna 1968 Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP). Lehtonen valittiin pian Akateemisen Sosialistiseuran puheenjohtajaksi ja hän oli perustamassa vankien oikeuksia ajavaa yhdistystä sekä Varusmiesliittoa. Hän toimi myös niin sanotuissa yllytysoikeudenkäynneissä aseistakieltäytymiseen yllyttäneen Erik Schüllerin asianajajana. Samoihin aikoihin Lehtonen otti sukunimekseen sukunsa vanhan nimen Kalmakurki.[1]
Kalmakurki johti SOL:ia vuosina 1971–1975, jolloin järjestö oli keskeisessä asemassa taistolaisessa opiskelijaliikkeessä. Sen jäsenjärjestöt menestyivät hyvin ylioppilaskuntien edustajistovaaleissa ja Kalmakurki oli itse Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vaalien äänikuningas.[1] Hän oli keskeinen henkilö prosessissa, jossa ASS ja SOL kasvoivat nopeasti ja suuntautuivat marxilaisuuteen sekä lisäsivät yhteistyötä Neuvostoliiton suuntaan. Jätettyään opiskelijapolitiikan Kalmakurki kävi Moskovan puoluekoulun ja siirtyi SKP:n keskuskomitean sihteeristöön, jossa hän pääasiassa vastasi puolueen valistustyöstä. Hän toimi myös Tiedonantaja-lehden Teoria ja politiikka -nimisen liitteen päätoimittajana ja osallistui Demokraattisen sivistysliiton perustamiseen.[3]
1980-luvun lopulla Kalmakurki vetäytyi viettämään vaatimatonta elämää Hämeenkyrön Kyröskoskelle. Hän kouluttautui 1990-luvulla puistometsuriksi ja työskenteli Hämeenkyrön kunnalle.[1] Hän säilytti edelleen vasemmistolaisen maailmankatsomuksensa.[3] Kalmakurki kuoli keuhkosyöpään vuonna 2012.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Petri Repo: Kalmakurjen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa Viitattu 6.12.2012.
- ↑ Virtanen, Matti: Fennomanian perilliset, s. 309. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 831) SKS, 2002. ISBN 951-746-324-3
- ↑ a b Hannu Vuorio & Yrjö Hakanen: Reijo Kalmakurki on poissa. Tiedonantaja 23.11.2012, s. 12.
| ||||||